torstai, 6. syyskuu 2012

kesällä kerran.

Syksy se alkaa haista jo ilmassa ja elämä menee jo uomillaan. Tosin sitä ei vielä tiedä, kuka rahoittaa ja miten meidän elämää. Tai siis Esan kouluttautumista. Pitäkää jooko sormet ristissä ja peukut pystyssä, että kaikki menisi senkin kanssa hyvin.

Lapset ovat edelleen viihtyneet hoidossa. Se Eira on kyllä oikea Taivaan lahja. Vaikkei lapset siellä teekään mitään erityistä, niin se taitaa olla juuri sopiva heille. Ulkoilevat paljon, syövät hyvin ja nukkuvat vielä päikkäritkin, siis molemmat lapset. O.o
Santeri ei ole kotona nukkunut moneen aikaan enää unia, mutta hoidossa ottaa ne joka päivä, eikä ne vaikuta illan nukahtamiseen mitenkään.



Ollaan vaihteeksi oltu kipeitä. Severillä on räkätautia, Santerilla yskää ja meillä Esan kanssa muuten vain kurja olo (no räkää tulee kyllä meilläkin). Töissä on syksyisen kiireistä, vaikka meille onkin tullut kiireapua syyskuuksi. Vähän alkaa iskeä kyllä turnausväsymys, mutta pitää toivoa, ettei se näy töiden tasossa. Mä olen aina kuvitellut olevani kohtuullisen hyvä pappi ja jos mä mokailen kokoajan, niin ei tuo väite kyllä pidä paikkaansa. Mutta toivottavasti siihen ei nyt mennä.

Ollaan kyllä puhuttu Esan kanssa, että on kyllä ollut yksi viisaimmista päätöksistä muuttaa tänne Imatralle. Tosi hyvältä tuntuu täällä asua ja ollaan viihdytty täällä. :)
Toivottavasti vielä "kuherruskuukaudenkin" jälkeen nautitaan olostamme. Tietenkin vaikuttaa se, että täällä asuu sukulaisia, joilla on meille aikaa. Lappeenrannassakin ollaan käyty muutamia kertoja ja eihän se matka niin pitkä sinne olekaan. Muutama hassu kymmenen minuuttia.




Kohta tulee jo talvi ja onneksi meillä alkaa olla talvivaatteet kondiksessa. Tosin Esan haalareissa on haarukset revennyt ja "jonkun" pitäisi harsia ne kasaan. On se kumma, kun mikään ei tässä maailmassa kestä. Tai ainakaan kalliit haalarit. Sikamaista :).

Eipä tänne oikeastaan mitään, kellokin on jo niin paljon, etten mä osaa enää ajatella mitään. Kaikki on kuitenkin hyvin ja olette tervetulleita meille katsomaan uutta kotiamme, joka toisinaan on siisti ja toisinaan siellä tarjoillaan ruokaa :). (Mirja sen tietää.)



keskiviikko, 22. elokuu 2012

Sellaistako elämä on?

Mä olen saanut pian kaksi viikkoa maistaa sitä, mitä on olla normaali ihminen. Siis viedä lapsia aamulla hoitoon ja hakea sieltä. Onneksi, siis suureksi onneksi me saatiin ihana paikka ihanasta perhepäivähoidosta ja sen takia kaikki ei ole niin kellon tarkkaa. Voin nimittäin sanoa, ettei me olla. Tai ainakaan minä ja lapset. Kaikki sujui tosiaan kuin rasvattu. Esa pääsi siis opiskelemaan perjantaina. Maanantaina, heti sukujuhlien jälkeen soittelin perhepäivähoidon koordinaattorille ja vein hakemukset lapsille. Tiistaina meille soittettiin ja tarjottiin paikkaa tuosta hoidosta, jossa nyt lapset ovat. Siellä heidän kanssaan on Severin 3 kuukautta vanhempi poika ja Santerin ikäinen tyttö. Tulevat kuulemma tosi hyvin toimeen ja ovat viihtyneet hoidossa. Kukaan ei ole vielä itkenyt viedessä eikä haettaessa. Onneksi lapset eivät joudu olemaan pitkiä viikkoja tai edes päiviä, sillä mä olen pääsääntöisesti ma-ti vapaalla ja kohtuullisen lyhyt päivä on Esallakin. Siis noin 5-8 hoitotuntia päivässä ja noin 15 päivänä kuussa. Se on kiva, eikä edes niin kallista kuin luulin.

Esalle ei kyllä vielä ole tullut mitään päätöstä, että pääseekö se Kelan kuntoutukseen vai mitä sille tapahtuu. Saako se mitään rahaa ikinä mistään. Mua jännittää kyllä tosi paljon, että mitähän kelan "erikoislääkärit" tällä kertaa päättää. Muutaman viikon sisällä siitä hakemuksen viemisestä pitäisi päätös tulla, joten muutama päivä/ viikko pitäisi jännittää tulosta. Pidetäänhän kaikki peukut pystyssä ja jos ei niin vaikka sormet ristissä. On se niin iso juttu kuitenkin. '

Minä satun olemaan mm. ammattiopiston oppilaitospappi, joten tänään olin Esan ryhmäytymispäivässä mukana. Oli hauska nähdä ja kuulla millainen se Esan luokka oikein on. Ihan kivalta siis vaikutti. Toki 16-vuotiaat on ihmisryhmä, jota ei aina pysty ymmärtämään, mutta se kestettäköön :). Ainakin Esa on tähän asti viihtynyt ja ollut onnellinen. Se riittää minulle, kaiken ei tarvitse olla täydellistä.

Me ollaan oltu Severin kanssa kipeinä. Sunnuntaina illalla mulle nousi kuume ja Severi oli valvonut ja räkinyt se aiemman yön. Koska oli vapaapäivä, niin ehdin siinä sairastaa Santeri ja Severi kimpussa pyörien, mutta sitten keskiviikkona, eli tänään aktiivisesti ja innolla töihin. Severikin oli kunnossa, että se pystyi ihan helposti viemään hoitoon. Käytiin tiistaina tarkistuttamassa korvat, ettei ollut tulehdusta, kun nukkuminen oli, mitä oli. Mutta mitään ei näkynyt (paitsi vaikkua). Nyt sitten keittosuolatippoja nenään ja ei kun piätä aholle, niin kuin Esa sanoisi.

Täplälle tämä kouluun lähtö on ollut ehkä suurin mullistus, kun kukaan ei ole häntä rapsuttamassa tai hellimässä kesken päivän. Voi Täplä parkaa... Mutta ehkä me siitä selvitään :).

Kaikki on siis hyvin. Lapset kasvavat ja voivat nuhaa lukuunottamatta hyvin. Santeri juttelee ihan tosi paljon ja on hauska kuulla, kuinka häneen on tarttunut, jotkun meidän käyttämät fraasit. Lisäksi hän kutsuu toisia ihmisiä HÄNEKSI, ei se, niin kuin minä tai Esa saatettaisiin sanoa. Voi, teidän pitäisi kuulla se kaikki hauska. Tosi kovasti hän nyt kyselee, että onko minun mahassani vauvaa, kun siskollani on, mutta joka päivä tuotan hänelle pettymyksen niin kuin teillekin. Ei, ei minun mahassani ole vauvaa ja toivottavasti se asiantila ei ihan äkkiä muutu. Mä lupasin Jarkolle, siis Retkun miehelle, että meille tulee kolmas lapsi heti, kun heille tulee toinen. Joten katsellaan milloin koittaa kevät :D.

Nyt menen unille. Tervetuloa käymään meidän uudessa kodissa!

Ps. elämän ruuhkavuodet ovat kalkeuttaneet laukaisin sormen, joten uusia kuvia meidän elämästä ei tähän hätään ole. Seuraavilla vapaapäivillä lupaan ottaa kuvia asunnosta ja Täplästä ja pojista :).

maanantai, 6. elokuu 2012

Sukujuhlat selätetty...

No niin sukujuhlat takana ja elämä edessä, onneksi. No ei vais. Kivaa oli kyllä Savonlinnassa, Tolvaan helmessä. Sukulaisia oli jos jonkinlaisia paikalla ja laulua riitti ja ruoka oli hyvää. Siinä kai tärkeimmät :).
Oli kyllä tosi kiva olla vähän aikaa ilman poikia, varsinkin kun tiesi, ettei heillä ole mitään hätää täällä kotona mummelin ja papan kanssa. Täpläkin oli meidän naapurilla, seurakunnan yhdellä isosella hoidossa ja tuli elossa takaisin kotiin :). Kaikki on siis hyvin, kunhan tämän väsymyksen saisi talttumaan. Ihminen on tottunut siihen, että menee nukkumaan joka ilta puoli yksitoista viimeistään, ei sovi valvomaan kahtena yönä peräkkäin puoleen kolmeen. Mutta yhtä kaikki, kivaa oli :).

Juhlien teema oli Ulin syntymävuodesta johtuen 50-luku ja meilä oli tanssia, laulua ja Ulin rakastaman runoilijan Jenni Haukion runojen lausuntaa. Lisäksi oli ruokaa ja kakkuja sekä maailman ihanimpia pikkuleipiä. Kaikki me vieraat olimme koittaneet pukeutua mahdollisimman viiskytlukulaisesti, toiset onnistuivat paremmin, kuin toiset :).

(äh, kuvien lisääminen ei onnistu, ei siis mitään näytettävää...)

Tänään meitä on kovasti kiireistänyt se, että Esa pääsi kouluun ja nyt pitää lapsille etsiä äkkiä hoitopaikka ja Esalle saada tukia Kelasta ja muusta paikasta. Kyllä on vaikeaa saada yhtä lääkärin B-lausuntoa. Terveyskeskuksessa ei onnistunut ollenkaan ja yksityiselläkin on aika tuskaista. Olisi pitänyt asua vielä Lappeenrannassa, jossa paperit ja kaikki muutkin ovat. Paljon helpompaa. Mutta toivottavasti paperien tilaus nyt onnistuu ja homma etenee johonkin suuntaan. Niin, Esa pääsi Etelä-Karjalan ammattiopistoon opiskelemaan tieto- ja viestintätekniikkaa. Sieltä siis valmistuu datanomeja. Tämä on kiva, sillä onhan tuo jo kaivannut itselleen jotain tekemistä. Huonoa tässä on se, että koulu alkaa jo 14.päivä elokuuta, eli siis viikon päästä ja lastenhoidon ja em. lausuntojen taikominen esiin kestää hieman pidempään! Pitää pitää peukalot pystyssä ja sormet ristissä, ettei matkaan tulisi kovastikaan mutkia. Mua ehkä jännittää Esan koulun aloittaminen enemmän kuin sitä, puhumattakaan lasten hoidon aloittamisesta. Jännää kertakaikkiaan!

Mulla on ollut vielä tämä päivä vapaata ja huomenna sitten takaisin töihin. Seuraava viikko näyttää enemmän kuin kiireiseltä. Meillä on nyt kolmen papin vaje, ja voin kertoa teille sen, että se kyllä näkyy työn määrässä, mutta toivottavasti ei laadussa. Jostain pitäisi saada muutamia tunteja lisää vuorokauteen, niin ehtisi kaiken tekemään kunnialla :). Toisin mieltäni piristää, kun perjantaina sain kukkia eräiltä omaisilta, jotka olivat niin kovasti tykänneet siitä siunauspuheesta, jonka olin heidän läheisen siunaamisessa pitänyt.

En nyt pysty kirjoittelemaan enempää, aivot eivät raksuta ja Santeri tekee ruojuuksia, perussettiä siis. Huomenna töihin lepäämään. :D

torstai, 2. elokuu 2012

Oho, kesä tuli ja kohta meni.

Kylläpä se elämä on pitänyt kiireisenä.
Viime kerrasta on nimittäin yli puoli vuotta aikaa. Paljon on ehtinyt tapahtua, niin lasten kanssa, kuin aikuistenkin elämässä.

Tässä ensimmäisiä konttauskuvia :).


Helmikuussa 2012 Santeri näytti tältä.

Ja pian tältä.

Aloitetaan tärkeimmästä, me ei näet enää asuta Lappeenrannassa, vaan Imatralla. Mä aloitin vuoden vaihteessa tässä seurakunnassa työt ja muutettiin kesäkuun lopussa tähän asuntoon. Työmatka lyheni kummasti ja kun on paljon töitä, niin sitä on jotenkin kovin mustasukkainen siitä omasta ajasta, ettei sitä mielellään autossa vietä istuen. Enemmän aikaa siis lastenkin kanssa. Täällä olen normaali seurakuntapappi, jonka työalana on yhteiskunnallinen työ ja suhteet oppilaitoksiin. Kerrankin on sellainen työala, että oikeasti saan suunnitella ja tehdä jotain. Kesällä mm. tehtiin yhteiskunnallisen työn puitteissa retki Kesämaahan ja paljon muuta ollaan touhuttu. Mun sijaisuus täällä jatkuu elokuuhun 2013 asti, joten vielä vuoden verran saan tätä samaa juttua tehdä. Toki toivon, että työt jatkuvat senkin jälkeen, muttei sitä kyllä koskaan voi tietää.

Koti meillä on ihana. Kaksi neliötä pienempi, mitä oli Lappeenrannan koti, mutta paljon fiksummin rakennettu. Huoneet ovat vähän pienemmät, ja olohuone vastaavasti isompi. Lisäksi meillä on keittiö ja ruokailutila, johon mahtuu keittiönpöytä ja arvatkaas, pakastin mahtuu keittiöön myös. Hyvästi siis lasten huoneessa kuolemaa tekevä pakastin, jota lapset ovat ruuvailleet onnessaan. Pojat nukkuu omassa huoneess O.o ja se on ollut loistava ratkaisu. Santerikin jaksaa nukkua koko yön omassa sängyssään ja vasta aamulla tulee meidän väliin nuhjuamaan. Nukahtamisongelmat ovat historiaa, sillä pojat käyvät yhdessä nukkumaan samaan aikaan noin klo 21. Hetken ääntelevät ja sitten koittaa hiljaisuus. Severikin harvemmin herää useammin kuin kerran tai kaksi yössä, joten ihan uskomaton muutos siihen, mikä se oli aikaisemmin. Tämä oli kyllä yksi parhaista teoista ikinä! Saunan puuttuminen on ehkä suurin miinus tässä, mutta onneksi meillä on saunavuoro kerran viikossa, tosin vähän hassuun aikaan. Ja vähän hassua on myös se, että täällä on sellaiset päällekkäiset saunavuorot, eli meillä on puoli tuntia löylyaikaa ennen kuin naapurin mummo tai paappa ährää kylpemään. Kaksi suihkuhuonetta, yksi sauna.
Talona tämä on oikein mukava. Esa on tutustunut kaikkiin naapurin mummoihin ja paappohin ja naurattaa niitä usein tuossa pihalla. Aika korkea on siis ikäjakauma tässä talossa. Asuu täällä yksi lapsiperhe, tai siis isä ja 4-vuotias lapsi meidän lisäksi, mutta aika hiljaista muuten on ollut. Mutta onneksi meiltä kuuluu jolohuutoa harva se kerta :D.


Santeri Veikko Juhanin synttäri kakku, jonka teki Katireetta. Ihan loistavan makuinen ja ihana <3




Pojat kasvaa hurjasti. Severi oppi konttaamaan silloin puolen vuoden iässä, tukien kanssa kävelemään 8,5 kuukauden iässä ja kävelemään noin 9,5 kuukauden iässä. Siitä lähtien on vilskettä ollut. Välillä tuntuu, että pitäisi olla kymmenen kättä lisää, että ehtii näiden touhuihin mukaan, mutta onneksi nyt on kesä ja voidaan olla mahdollisimman paljon ulkona. Santeri ei tosin enää nuku päiväunia, joten ei se anna rauhaa kuin yöllä. On nämä lapset kuitenkin aika ihania ja varsinkin, kun nukkuvat. No ei vais.




Severin synttärit olivat aika pian Santerin synttäreiden jälkeen :).

Sebukan kummit Sanna ja Saku, sekä Sannan mahassa pikku Paappanen.


Voileipäkakku oli hieno, vaikka itse sen olenkin tehnyt ja sanonut :).

Vaan autokakku ei yhtä hieno kuin Santerilla... :)

Santeri aloittaa syksyllä päiväkerhon tuossa seurakunnan kerhossa. Tiistaisin ja perjantaisin käypi aamupäivällä kerhossa. En vielä oikein tiedä miten se menee, onhan hän pyytänyt, että mä tulisin mukaan sinne kerhoon, mutta varmasti kun aika koittaa, niin jää ihan mielellään sihhen leikkimään. Muutamia kavereita meillä täältä on puistoista tullut, mutta varmaan tuolta kerhosta vähän lisää.

Severillä on jo muutama sanakin, hän osaa sanoa Kakka, nenä ja vettä. Myös korva ja suu ovat kovassa huudossa nykyisin. Huudossa on kyllä moni muukin juttu, kuten huutaminen yleensä. Severillä ja Santerilla on tapana, että iltaisin, kun sitä vähiten kestäisi, he alkavat kimpassa kiljumaan. Sitten he kiljuvat ja kiljuvat kunnes Esa tai minä saan raivokohtauksen ja sitten ei ole kenelläkään enää kivaa. Kovassa huudossa on myös hippaleikit, vesileikit ja vessaleikit. Kaikista kivointa Severistä on, jos pääsee vessaan litskuttelemaan vessanpöntön vedellä. Tai nuoleskelemaan vessaharjaa tai muuta yhtä ihanaa... Ihan niin kuin Santerinkin aikaan pitää pitää vessan ovet visusti kiinni. Tosin Santeri käy nykyisin jo itsenäisesti vessassa, joten hän jättää oven välillä auki ja sitten raivokohtaus on jo valmis. Kumpaanhan lie Severi tullut, kun hänestä on tullut myös aikamoinen draamaqueen. Jos tahto ei just tapahdu, niin hän heittäytyy lattialle karjumaan ja karjuu kyllä ihan kutkulleen. Ei puhuttakaan siitä, että antaisi periksi, vaan se mitä haluan, haluan.

Santerilla on uusi hieno pyörä ja pyöräileminen sujuu hienosti. Santeri jaksaa polkea jo tosi pitkiä pyörälenkkejä, kuten vuoksen ympäri tai kulmille ja takaisin. Sanoisinko, että sellaisia 10 kilsan lenkkejä menee keposesti. Onneksi järkeä on tullut päähän sen verran, että pystyy jo hieman luottamaan siihen, ettei tyyppi suhahda auton alle heti kun kitapurjeet lakkaavat näkymästä. Mäkin olen alkanut juoksemaan Santerin kanssa, siis Santso ajaa pyörällä ja mä juoksen siinä sen rinnalla. Ja ihan kivaa meillä on ollut. Pysyypä äiskä hyvässä kunnossa, kun ei paljon lepotaukoja ole.


Esakin sai joululahjaksi perheeltään ( siis minulta ja pojilta) uuden pyörän ja hän säilytti sitä parvekkeelta, kun Lappeenrannassa meidän pyörävarastoon iski tasaisin väliajoin jotkut vandaalit, jotka puhkoi lähes kaikista pyöristä renkaat. Ei ollut kerran tai kaksi, kun oli renkaat hajalla. No sitten pyörää piti raijata aamuin ja illoin parvekkeelle ja pois, kun koiraa, Nuffiel Koistista, piti ulkoiluttaa. Onneksi täällä ei tuollaista vandalisimia esiinny. Vaikka pyörävarasto on täynnä rollaattoreita ja potkukelkkoja, niin kaipa tästä tilan puutteesta selvitään paremmin, kuin puhkotuista renkaista sen lisäksi vielä.



Mulla oli kesällä lomaa kokonaiset 5 päivää, niin käytiin katsomassa sitä ihanaa Linnasaaren pässiä, josta Santeri aina puhuu. Käytiin me samalla Olavinlinnassa ja satamassa ja touhuttiin jos vaikka mitä. Kivaa oli :).





Kaikenlaista on kesällä koettu ja kaikenlaista vielä koetaan. Me nimittäin lähdetään Esan kanssa vuotuiseen Kontiaisten sukujuhlaan huomenna. Samalla vietetään Ulin synttäreitä, mutta yhtä kaikki siellä voi tapahtua aivan mitä vain. Jännityksellä kyllä odotan päästäänkö lähtemään, kun äitini, jonka piti tulla lasten kanssa tänne Imatralle soitti tiistaina ja julisti olevansa sairastumassa. Jos hän sairastuu, niin sitten taitaa jäädä juhlat välistä. Vaikka toiset voisivat viedä lapsensa sinne, niin en minä. Sitä vahtimista ei kestä kukaan, kun paikkana on Tolvaan helmi Savonlinnassa ja se on korkean rinteen laella, Saimaan rannalla. En HALUA edes ajatella, mitä ylivilkkaille lapsille voisi siellä tapahtua. Pidetään siis sormet ristissä, ettei meidän äiskä sairastu!

Niiden juhlien jälkeen jatkuu taas mun kamala työputki. Meillä on kolmen papin vaje seurakunnassa ja kohta vielä neljännen. Voitte uskoa, että hommia riittää yhdelle jos toiselle, eli ainakin mulle. Koska mulla ei ole kertynyt lomia tai muutakaan, niin saan tehdä töitä ihan hikihatussa. Mutta siitä huolimatta olette tervetulleita käymään meillä, kaikki jotka haluaa. Meille mahtuu, varsinkin kun on lasitettu, koko kämpän pituinen parveke, niin sinne voi mennä telttaan nukkumaan :).

Tai vaikka kaappiin voi mennä...




Koitan nyt taas kerran parantaa tapani ja kirjoitella useammin kuin vuoden välien. Elossa kuitenkin ollaan ja enemmän ja vähemmät terveitä. (Severillä todettiin kaikkien suomalaisten viljojen allergia. Luulemme, että hän on myös allerginen mansikoille, pähkinöille ja manteleille.) Severille se, mitä Santerilta jäi... :D
Ihania ne silti ovat.... kun nukkuvat.... tai katsovat telkkaria, tai ovat hiljaa tai ulkona...
No ei, kyllä molemmat ovat just sopivia tähän perheeseen :D.

perjantai, 11. marraskuu 2011

Talviterveiset.

Vaikkei se talvi, ainakaan vielä, ole tänne Lappeenrantaan saapunut. Toppavaatteet on kuitenkin kaivettu jo kaapeista, kun muutamana aamuna on ollut ihan pakkasta. No aika vaihtelevaa tämä sää on, joten aina ei kyllä voi tietää, että mitä huomenna sen suhteen tapahtuu. 

Vauhtia ja vaarallisia tilanteista on ollut täällä meidän elämässä. Tai no miten sen nyt ottaa.

Meillä Severin ½-vuotispäivä lähestyy kovaa vauhtia. Ens perjantaina juhlitaan sitä juhlaa ja kylläpä se aika tosiaan on mennyt. Muistan kyllä hyvin, miten Severin syntyessä aattelin, ettei koskaan selvitä siihen aikaan, kun Severi on puoli vuotias ja helpottaa, mutta katsos, nyt se on käsillä. Paljon on tapahtunut sitten viime kirjoituksen. Olemme Severin kanssa lopettaneet yösyömisen. Homma meni ihan mahdottomaksi, kun tunnin välein vaati rintaa, eikä sitten tarvinnut sitä kuin nukahtamiseen. Kaksi yötä huudettiin enemmän ja nyt aina välillä muutaman tunnin yöllä. Viime ja toissa yö meni jokseenkin hyvin Severin kanssa, Santeri kun vielä oppisi nukkumaan tuolla omassa huoneessaan. Siis Severi ei enää syö öisin ja päivällä syö sitten vastaavasti enemmän kiinteitä ja maitoa. Onneksi mahan toiminta on saavuttanut jonkinlaisen tasapainon, ja osaan itsekin katsoa, että milloin tarvitaan lisää levolacia tai mallasuutetta tai luumusosetta. Konttaamista tapailee meidän pikkuinen. Keikkuu tuossa konttausasennossa harva se hetki kun on lattialla, muttei oikein vielä ole onnistunut eteenpäin menossa. Taaksepäin pääsee menemään jonkin verran matkaa, mutta se harmittaa, kun kaikki tavarat menee kauemmas ja kun ei vielä ihan hallitse. Istumaan koittaa kovasti nousta omatoimisesti. Siis lattialla ollessaan. Mutta on päässy toistaiseksi vain puoli-istuvaan merenneito asentoon. Kohta meillä alkaa syöttötuoli-harjoitukset, kun saan tuon rintapumpun pois tuosta keittiön pöydältä viemästä yhden ihmisen tilaa, niin Santeri pääsee sinne istumaan. Ei me viitsitä ostaa toista tripp trappia, kun Santerikaan ei vielä tarvitse omaan huoneeseen tuolia.

Santeri on tosiaan muuttanut omaan huoneeseen parvisänkyyn. Heti ekana sängyssä lukee, ettei alle 6-vuotiaille. No hyvin on Santeri kestänyt sängyssä. Ei ole ollut mitään ongelmaa sen kanssa. Kunhan vain vielä alkaisi nukkumaan kokonaisia öitä sekin. Ainakin kerran yössä herää itkemään tai vaatimaan peittelyä. Toinen kun siis lopetti, niin toinen aloittaa. Ei kiva. No varmaan tässä ajan kanssa pääsee tuostakin eroon.

Hmm... mitäs sitten. Töitäkin pitäisi tässä tehdä, kun saan mennä Savonlinnaan yksiin hautajaisiin papiksi. En tiedä osaanko enää edes sitä hommaa. Vähän noloa olisi, että hoitaisin homman miten sattuu, kun mua vielä ihan pyydettiin se tekemään. Muutenkin työkuviot ovat olleet mielessä, onhan tässä enää muutama hassu kuukausi, kun pitäisi töihin taas lähteä. Jos siis on töitä, johon lähteä. Muutama pyydys on heitetty. Pitää katsoa miten nappaa. Vai nappaako mitenkään.

Santeri on alkanut nyt onneksi taas nukkumaan päikkäreitä. Tuossa oli pitkä aika, kun se ei nukkunut ja sitten illalla se sai taas valtavia raivokohtauksia, kun oli niin väsynyt. Onneksi siis taas nukkuu. Ja illallakin nukahtaa hyvin nukkumaan. Severilläkin on menossa nyt sen harjoittelu, että oppii nukahtamaan illalla ite sänkyynsä ja ihan hyvin se menee. Kohta olen tehnyt itseni tarpeettomaksi :).